Hinnasto
Taustamusiikkiprofilointi ja -konsultointi
Taustamusiikkiprofiloinnin ja -konsultoinnin tuntiveloitus on 60e/h (+ alv). Minimilaskutus on 1h/profilointi. Normaalin juhlamusiikkiprofiilin suunnitteluun kuluu aikaa yhdestä neljään tuntiin.
Elävä musiikki
Esiintyjien kohdalla lopullinen hinta määräytyy keikan pituuden, juhlapaikan sijainnin ja yhtyeen koon mukaan. Lisäksi jokaisella muusikolla ja yhtyeellä on omat palkkatoiveensa, jolla he lähtevät töihin. Osaamme kertoa sinulle hinnoista enemmän, kunhan olet ensin kertonut meille toiveesi. Jos esiintyjä päätyy juhliisi kauttamme, laskutamme myös pienen konsultointipalkkion, jonka asiakas maksaa muusikoille maksettavan palkan lisäksi.
